PÄÄSIVU

KOTI

PUUTARHA

VIIHDE


Bloggaaja

Vilma Soimakallio


Tervetuloa sivuillemme

Perheeseemme kuuluvat itseni lisäksi kuljetusyrittäjä Lauri ja -06 syntynyt poikamme Viljo, -08 syntynyt Eetu ja -10 syntynyt kuopuksemme Pötkylä.

Asumme 1800-luvun lopussa rakennetussa maalaistalossa, jota on peruskorjattu 50-, 80- ja 2000-luvuilla. Viimeisimmästä olemme vastanneet itse molempien perheiden suuren suurella avustuksella. Talo on sukutila, jolla on pitkä ja värikäs historia. Koti-osiossa on esillä muutamia kuvia, joita päivittelen myöhemmin lisää. Ennen täällä on asunut mm. Lauri ja Vieno - ja nykyään sitten Lauri ja Vilma.

Keikkoja

Pidämme mieheni kanssa keikoilla käymisestä, mutta nyt emme ole pitkään aikaan käyneet mitään bändiä katsastamassa. Musiikkimakumme on metallipainotteinen, minulla hieman maltillisempi ja melodisempi kuin miehelläni. Eniten nautimme kotimaisesta metallista.

Lukemista

Olen fanaattinen Tähtien sota saagaan. Omistan lähes kaikki suomennetut Star Wars kirjat ja yritän huutaa Huuto-netistä lisää jo loppuunmyytyjä painoksia. Otan myös säännöllisesti yhteyttä Wsoy:hyn, jotta heillä riittäisi innostusta fantasioiden kääntämiseen. Haluan ne omaksi, koska kirjoja voi lukea yhä uudelleen ja uudelleen kyllästymättä.

Sisustuslehdistä luen melko säännöllisesti Glorian Kotia ja Plaza Kotia. Ne ovat kuitenkin melko yksitoikkoisia, minkä vuoksi ostan vain irtonumeroita silloin tällöin. Yllättävän paljon ne lehdet toistavat itseään. Monesti niissä parasta onkin mainokset!

KotiPuutarhaa sen sijaan olen tilannut pian kaksi vuotta. Saan siitä hyviä ideoita toteutettavaksi täällä meidän pihamaalla. Onneksi kaikki on niin alkutekijöissään, että pystymme toteuttamaan hurjempiakin muutoksia!

Ruoka- ja leivontaohjeita

Tämä on aivan ihana kakku:

200 g dominokeksejä (minttu)
75 g sulaa voita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
5 dl Vispi kermaa
2 valkuaista
1 levy minttusuklaata
1 levy valkosuklaata
4 rkl vettä
4 liivatelehteä

1. Murusta keksit ja sekoita sula rasva joukkoon. Laita seos irtipohjavuokaan, jonka pohja on vuorattu leivinpaperilla.

2. Vatkaa kerma vaahdoksi ja vaahdota erikseen valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Yhdistä vaahdot keskenään ja lisää tuorejuusto joukkoon. Sekoita, ja jaa täyte puoliksi kahteen eri kulhoon. Laita toinen täyteosa jääkaappiin odottamaan.

3. Laita liivatteet (2 kpl) likoamaan kylmään veteen. Paloittele ja sulata minttusuklaalevy mikrossa miedolla lämmöllä ja sekoita täytteeseen. Kuumenna vesi (2 rkl) ja sulata liivatteet siihen. Lisää täytteen joukkoon liivate ohuena nauhana, ja kaada täyte keksimurujen päälle irtopohjavuokaan. Laita vuoka jääkaappiin puoleksi tunniksi.

4. Valmista toinen puoli jääkaapissa odottaneesta täytteestä. Laita liivatteet (2 kpl) likoamaan kylmään veteen. Jos omistat elintarvikevärejä, voit värjätä täytteen vihreällä ja sinisellä värillä mintunväriseksi. Paloittele ja sulata lopuksi maitosuklaalevy mikrossa miedolla lämmöllä ja sekoita täytteeseen. Kuumenna vesi (2 rkl) ja sulata liivatteet siihen. Lisää taas joukkoon liivate ja kaada hyytyneen kakun päälle.

5. Anna hyytyä jääkaapissa vielä 2-3 tuntia ennen tarjoilua, ja koristele mielesi mukaan esimerkiksi marsipaanikoristeilla. Maut paranevat ja tasoittuvat vielä seuraavana päivänä, joten itse teen juustokakut mielellään jo tarjoilua edeltävän päivän iltana.

Huom. Ohje on mukaeltu Kinuskikissan blogista, jossa on myös herkullinen koristelu.